Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2010.
Etätyön löytäminen on osoittautunut hankalaksi. Olen alkanut kirjoittaa paria kirjaa (tieto). Lisäksi olen pohdiskellut yrityksen perustamista. Olen pohdiskellut, että miksi etätyön saaminen/löytäminen on niin hankalaa. Yksi syy lienee luottamus. Arvelisin, että suuri osa etätyötä tekevistä on aluksi tehnyt työtään konkreettisesti työpaikalla, ja myöhemmin sitten siirtynyt osittain/kokonaan etätyötä tekeviksi. Hmm. Nykyistä työtäni olisi periaatteessa mahdollista tehdä etänä, mutta organisaatio jossa työskentelen ei juurikaan tue etätyötä. Olisi siis löydettävä jotain uutta. Jostakin.